Kuten mainittua, eilinen diagnoosi ei onnistunut: luuydin oli sen verran tiukassa, että sitä ei meikäläisestä saatu imettyä edes kahden lääkärin voimilla. Tai sitten vaan olen niin kuiva jätkä, ettei luuydintä ole kuin niukasti...

Tänään yritettiin sitten oikein "seniorilääkärin" taidoilla josko ydintä saataisiin, mutta tulos oli tyly: vain luuytimen verta onnistuttiin imemään. Hätää ei kuitenkaan ole, sillä eilen otetuilla luupaloilla ja verikokeilla saadaan diagnoosi aikaiseksi, se nyt vain kestää hiukan kauemmin.

Päivä kului ihmetellessä, ja opetellessa osaston tavoille: käsien pesua, vaatteiden vaihtoa, yms. Mikään ei ole enää helppoa eikä itsestään selvää. Tämän kuin muistaisi terveenäkin, väittäisin että ei niin helposti turhista valittelisi... ;-)

Iltapäivällä lääkäri kuitenkin päätti aloittaa hoidon. Siihen mennessä oli nimittäin käynyt selväksi, että minulla on joko akuutti myelooinen leukemia tai kroonisen myelooisen leukemian "blastikriisi" (=akutisoituminen). Niin tai näin, hoito aloitettaisiin samalla tavalla: myrkkyä suoneen jotta veriterroristit saadaan tapetuksi.

Tiputuksen laittaminen ei muuten ole niin helppo juttu kuin kokeneet lääkärit saavat sen vaikuttamaan. Meikäläiselle nimittäin laittajana toimi amanuenssi (=lääkäriharjoittelija), ja kädet tärisi sen verran, että luulin tytöllä olevan Parkinsonin taudin. Järjetön otsahikoilu ei myöskään lisännyt turvallisuudentunnettani. Mutta kolmannella kerralla hyvä suoni löytyi, lääkäriä ei tarvittu (ellei sitten amanuenssia varten), ja eikun hoito käyntiin. Täytyy vain hattua nostaa, että selvästä jännityksestä huolimatta heppu tarttui rohkeasti puikkoihin ja sai homman toimimaan. Kovia tyyppejä nämä lääkärit ja siksi aikovat...

Kolmea eri sytostaattia siis saan seuraavan 9 päivän aikana: kahta suonensisäistä ja yhtä pillerinä. Yksi tippuu koko ajan hitaasti, yhtä tiputetaan joka toinen päivä nopeasti ja pillerit menee mukavasti aamuin illoin.

Vieläkään en sairaudestani tiedä liikoja, mutta päivä kerrallaan sitä oppii, ja päivä kerrallaan sitä pitää oppia elämään. Ihan niinkuin tosissaan.

Fiilis on vahva, ja fysiikka parempi kuin aikoihin (nukkunut paremmin kuin pitkiin aikoihin). Mahtavaa on kun päästiin viimein tositoimiin, vaikka fysiikka joutuukin koetukselle tulevien kuukausien aikana...