Tunne ei ole hyvä. Tuntuu siltä, että olisin laatikossa, joka on teipattu kiinni. Ulkoa kuuluu äänet, ja laatikonraosta näenkin jotain; värejä, sävyjä. Mutta ulos, itse kokeilemaan ja kokemaan ei voi tulla.

Aikaisemmin olen puhunut "minimaailmasta", tai minielämästä. Silloin se oli ihan hyvä, ajatuksena helpottaa omaa oloa ajattelemalla rajoitettua toimintaympäristöä omana elämänä. Tuon ajattelumallin kun saisikin takaisin, mutta vaikeaa se on. Nyt oma minimaailma vain tuntuu kaatuvan sisäänpäin, vähän niinkuin tähdille käy kun niistä tulee mustia aukkoja.

Ei ole tilaa hengittää, eikä hengähtää.

Kaiken kukkuraksi fysiikka heikkenee, kun bakteerit ovat taas iskeneet kimppuun. Kunhan nyt selviäisi kivulla ja säryllä, pahoinvointi tästä vielä puuttuisi...

Tänään on ollut muutoin kyllä ihan kivan "kiireinen" päivä: keuhkot on kuvattu, lääkiksen oppilaita on taas käynyt haastattelemassa minua, vatsa on tutkittu ultraäänellä ja antibiootihoidot aloitettu. Mutta vähän vääränlaista tuo kiire mielestäni on ollut, että siitä päivän piristäjäksi olisi...

Tosin, kiire itsessään on minulle pieni kirosana, vaikka se muotia yhä enemmän näyttääkin olevan... Vähintäänkin, jokaisen kannattaa tarkkaan miettiä minkä vuoksi oikeastaan kiirehtii...