Tällä kertaa crp vei voiton: eli se on jatkanut nousuaan niin paljon, että joudutaan turvautumaan antibiootteihin. Olisi ollut hienoa, kun omat solut olisivat nousseet ensin ja pyyhkineet tulehduksella tatamia. Mutta tällä kertaa näin.

Kokonaisvaltainen turtuminen on sitä luokkaa, ettei mitään järkevää kirjoitettavaa oikein keksi, joten kirjoitan vain voinnistani. Tuo tulehdusarvon nousu tietysti myös tuntuu, eli vatsakipua on aika lailla. Muutenkin on tosi väsynyt olo, mutta se voi johtua myös alhaisesta hemoglobiinista. Tosin vielä ei menty alle luovutusrajan, mutta todennäköisesti lähipäivinä.

Nenänkaivuu meikäläisen kyllä pitäisi lopettaa. Kun trombosyytit on alhaiset, pienet haavat tuolla nenän sisällä eivät ole toivottavia. Mutta välillä se on kyllä sen arvoista, kun oikein "herkkupala" on sormien ulottuvilla... ;-)

Kuten huomaatte, vitsit ja jutut on vähissä kun nenänkaivuuseen joutuu turvautumaan...

Neljään päivään minulle ei ole suonensisäisesti tiputettu mitään, mutta tänään siis saan antibiootteja. Jännittää hiukan toimiiko enää vanha ranteessa oleva "kanyyli". Ei millään haluaisi nyt enää saada uutta, kun suonet on niin heikossa hapessa muutenkin... Sitä paitsi se sattuu.

Saamarin luuydin, kun se on niin hidas toipumaan. Täällä tulee ihan mökkihlperöksi, ja päiviä on todella vaikea erottaa toisistaan. Viikonlopun tunnistaa siitä, että saa iltapäiväpullan kello kahden aikaan. Ja silti: eihän täällä ole ollut kuin pari viikkoa putkeen, mikä ensimmäisen hoitojakson 4,5 viikkoon pitäisi olla ihan piis of keik. Tuo pää on kyllä ihmeellinen; voi kun joku osaisi opettaa minua vähän modifioimaan pääkoppaa positiivisempaan moodiin, ettei tämä tuntuisi niin paljon pelkältä odottelulta...

No tulihan sitä taas raapustettua...