Sädehoidosta oli kova kiire takaisin, tai siltä se ainakin tuntui. Kuljettaja kaahasi niin, että osastolle saavuttaessa olin valmis ryynäämään. Vähän sylkeä, ei ruokaa. Sen jälkeen olo vaikeutui huomattavasti päivän mittaan erinäisistä hoitotoimenpiteistä huolimata, tai ainakin osittain myös niiden takia. Verenpainekin kohosi 160/90, ja rinnassa tuntui ahdistusta.
Päivän syömiset olivat lähinnnä mehukeittolasit (mansikka ja mustikka) sekä vähän yli puolikas annos hyvää marjapuuroa.
Olo tuntuu kulkevan aalloissa; päivän sisällä voi olla hyviäkin hetkiä, jotka saattavat vartissa muuttua henkilökohtaiseksi helvetiksi. Pääasia, että tähän mennessä päiviin on mahtunut myös hyviä hetkiä, koska muuten alkaisi jo pelottaa.
Positiivista näin heikossa fysiikassa on se, että psyykkinen puoli on täysin toissijaista. Jos nyt näin pystyy ajattelemaan... ja lisäksi, tämä viikkon on kaiken järjen mukaan se pahin, jonka jälkeen asioiden pitäisi hieman helpottua - toki poislukien mahdolliset komplikaatiot.
Paljon päivittäin tapahtuu, mutta omalta osalta pitää keskittyä vain yhteen asiaan: pure hammasta, ei se tapa... Tosiasiassa, kaikkea hoitoon liittyvää en edes osaisi listata, sen verran määrä erilaisia kemikaaleja kehooni tungetaan.
Mutta täältä tullaan aikanaan - pitäkäähän varanne... ;-)
tiistai, 27. marraskuu 2007
Kommentit