Tuo Jokelan tapaus on mielessä täälläkin vahvana. Itselleni nousee väkisinkin kysymykseksi että miten voi ihminen kilahtaa noin pahasti. Toki hulluja on maailma täynnä, mutta tällaisessa tapauksessa väitän että pelkkä "hulluus" ei riitä. Ulkoisia tekijöitä on pakko olla vaikuttamassa tapaukseen. Mistä muutoin tuollainen viha/pahuus voisi nousta... Koulukiusaaminen on mielestäni tekijä mitä ei pitäisi tämän tiimoilta ohittaa pelkkänä mainintana.

Tänä päivänä kun tuntuu, että maailma on tullut niin kovaksi ja välinpitämättömäksi, että itsekin turhautuu.

En silti ketään ampuisi.

***

Paljon tutkimuksia on tehty taas minulle tällä viikolla. Maanantaina kerättiin koko satsi: laajat verikokeet, keuhko- ja poskionteloröntgenit, vatsultra ja päivän päätteeksi luuydinnäyte. Lisäksi lääkäri teki terveystarkastuksen luovutusta silmällä pitäen. Raskas päivä.

Tulokset olivat vieläkin hyviä. Huonoja verisoluja ei ole vieläkään näkynyt vaikka näinkin kauan olen ollut ilman solumyrkkyhoitoja. Ainakin lääkärin mukaan nyt edetään kohti luuydinluovutusta. Toivottavasti myös luovuttaja on hyvässä iskussa. Varmaankin ensi viikolla hänelle tehdään laajat tutkimukset. Tarkoitus on ensisijaisesti, ettei hänen terveydentilansa vaarannu luovutuksesta, ja toisaalta, ettei häneltä mahdollisesti siirry minulle mitään.

Nukkunut olen viime aikoina erinomaisesti. Joku mainitsi univiikosta - tehoaa ainakin minuun... Tästä johtuen myös olo on ollut hyvä. Toki tämä olotila, että ei saa mitään "järkevää" tehdyksi, turhauttaa, ja saa ajattelemaan itsestä negatiivisesti.

Tämä se taitaa olla minun "perisyntini"- huono itsetunto. Mutta on siinäkin totuuden häivä, että nyt kun olen jotakuinkin toimintakykyinen, olisi minun saatava itseäni niskasta kiinni, ja touhuttava myös hyödyllisiä asioita. Mutta ei se ole helppoa.

Toinenkin asia on, mikä painaa mieltä. Olen itseäni tutkiskellen ja menneisyyttä peilaten huomannut että olen melkoisen itsekäs. Toki se on ihmisyyden yksi ominaisuus, mutta se välinpitämättömyys mikä tällä hetkellä vatvoo (oikeutetusti?) sisintä, on selkeästi ollut olemassa jo aiemminkin. Oma napa ja elämisen helppous - siinä minun elämäni pähkinänkuoressa...

Kuitenkin, pohjimmiltani en haluaisi olla tämänlainen, mutta muutosta ei vain saa tehtyä. Se että huomioisin läheisiäni enemmän, ja eläisin enemmän heitä varten on tahtotila ja ohjenuorani. Mutta luonne on pohjimmiltaan varsin välinpitämätön...

Ylipäätään, koko maailma näyttää olevan kovin välinpitämätön: vain raha ratkaisee. Kasvu, globalisaatio, raha, raha, raha - siinä maailman kuva. Tässä mielessä ei pitäisi olla kovin pahoillaan omasta itsekkyydestä - sehän on muotia... ;-)

Mutta kuitenkin, maailma on niin paljon täynnä myös kauneutta. Kun vielä kollektiivisesti saadaan pehmeät arvot esiin, ja oma napa vähän pienemmäksi, saadaan elämästä ja elämisestä pääasia. Tähän tulee pyrkiä.

Aloitetaan vaikka tänään: hymyillään kun tavataan - ja muutoinkin - ja huomioidaan se oma pikku hunajapupunen tai kaveri, vaikka vain kauniilla sanoilla.