Tänään on ollut ns. "vässykkäpäivä". Makoilu sängyllä on maistunut, eikä muuta oikein jaksakaan tehdä. Mitään pahoja vointeja tai tulehduksia ei kyllä ole näkynyt, mutta olo on aika vetämätön... taidanpa siis vähän vähentää stepperitreenimäärääni tältä illalta.

Toivoa toivat verikokeiden tulokset, joissa näkyy soluarvoissa orastavaa nousua... Aikaisemmista pettymyksistä oppineena, en vielä riemuitse, koska tämä voi olla vain "soluvälähdys". Ei enempää. Mutta toisaalta hienoa, että nyt jo välähtelee (ja olihan hb ja trombotkin nousseet eilisestä...). Huomenna tiedetään enemmän.

Jos toki on solujen noususta kysymys, otan sen mielelläni vastaan. Riippumatta siitä, että tämä on se hetki kun mahdolliset käänteishyljintäreaktiot sitten alkavat. Tuli reaktioita tahi ei - itse en asiaan voi vaikuttaa - varmaa on, että tämä askel on jokaisella siirtopotilaalla edessä ennemmin tai myöhemmin. Parempi mielestäni ennemmin...

Kotiinpääsemisen mahdollisuudestakin ensi viikolla mokomat mainitsivat. Ei niin etten kotiin haluaisi, mutta uskaltaako sitä nyt edes toivoa ettei pahoja pettymyksiä tule eteen...?

Lisäksi tänään kävimme hoitajani kanssa lävitse kotiinpääsemiseen liittyviä asioita ja "toimenpiteitä", mahdollisia komplikaatioita ja ongelmia (joita suurin osa kotona joutuu kohtaamaan), sekä tietysti niitä syitä miksi voi joutua takaisin osastolle (todella yleistä). Täytyy vain sanoa, että paaaaljon on odotettavissa edessäpäin - ei tässä vielä olla valitettavasti valmiita - ja se kyllä hiukan kieltämättä jälleen kerran painoi mieltä, vei mielen pois hetkestä harmaaseen tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Mutta kuten sanottua, paljon positiivista suuntausta tänään. Valitettavasti viretilani vain on ollut kovin negatiivinen... :-| Eiköhän se levolla ja hyvillä yöunilla siitä tokene...

Halit ja kaikkea positiivista. Joulukalenterikin on jo yli puolessa välissä... ;-)

-Pexi