Hyvin on sujahtanut. Unetkin oli pikkasen eri luokkaa kuin sairaalassa. Ruokaa pitäisi saada koneeseen enemmän, mutta aikansa kutakin. Juominen sujuu hyvin, joten se on yksi huoli vähemmän.

Voimat on kyllä poissa. 7,5 kiloa painonpudotusta kahdessa viikossa on vähän liikaa. Mutta pikku hiljaa... Tänään jo kiipesin portaat yläkertaan ja pohkeet ei krampannu kertaakaan. Tota voisi ajatella vaikka maratontreenin alkusoittona...

Nuhakin vielä pyristelee nenussa, mutta jos maanantaina tulehdusarvo on jatkanut laskussa, en jaksa sitä enää sitten murehtia.

Kyllä se on nyt vaan röyhisteltävä rintaa, ja ottaa takaraivoon asenne - jo jonkun täällä mainitsema cliché: \"Elämässä ei ole kyse siitä miten kovia iskuja antaa, vaan siitä miten kovia iskuja pystyy ottamaan vastaan - ja vielä nousemaan.\" Tuolla mittarilla oon jo aika kova luu... ;-)

Leppoisia vointeja!

-Rocky