Nyt otan taas sanojani takaisin. Nimittäin tuosta ettei mitään tehdä tämän räkätaudin eteen. En edes ihan kohtuuttomasti valitellut, kun minulle määrättiin asialliset lisätutkimukset: respiratoriset virusnäytteet (suolavettä nenuun, joka imetään sitten putkella räkänäytteen kanssa pois), lisäverikoe (sytomegalovirusta varten), keuhkokuva ja poskiontelokuva!

Jos näistä ei löydy mitään, sitten tehdään taas tietokonetopografia. Mutta sitä pyritään välttämään, koska esimerkiksi röntgeniin verrattuna sädetysmäärät ovat 200 kertaisia...

Allergia ei ole kysymyksessä (verikokeesta näkyy), eikä astmankaan pitäisi puskea läpi meikäläisen kortisonisatsien. Bakteereista ei tietoakaan (crp <3), ja muutenkin veriarvot on ok. Siksi olenkin tyytyväinen että hommaa taas tutkittiin, kun kaiken järjen mukaan äijän pitäisi olla treenaamassa maratonia varten...

Eli loistavassa hoidossa olen edelleen, enkä minä hoidon tasosta ole kyllä ikinä marmattanutkaan.

***

Näkyy kyllä kaikkialla jo tämä flunssa-aalto. Sairaalastakin oli tosi moni lääkäri (mm. omani), hoitaja  ja laboratorionhoitaja flunssan/kuumeen takia poissa, mikä sitten tietysti näkyi jonoina. Minua se ei tosiaankaan haittaa (olen kärsivällinen odottaja), mutta tällainen sairausaalto kyllä varmasti koettelee kyseisten työntekijöiden kestävyyttä. He kun muutenkin ovat aika lujilla, ja tekevät työtä vuorotta. Ja uskoisin, että ihan kaikki potilaat eivät ole niin kärsivällisiä kuin minä...

Siitä huolimatta jaksavat hymyillä, olla aidosti kiinnostuneita ja muutenkin positiivisella mielellä, vaikka näkee että kiire (ja varmasti myös työstressi) on melkoinen. Uskomattoman hienoa porukkaa!

***

Vointi on mitä on. Tärisen enmmän kuin koskaan. "Onneksi" tärinää oli jo vastaanotolla, niin näki ensimmäistä kertaa lääkärikin mistä puhun. Käsien tärinä ja yläkropan jännitystila on ihan mieletön kuten normaalisti, mutta tänään kun asetuin tutkimuspöydälle makuulle, oikea jalka alkoi jatsaamaan ihan omia rytmejään. Vispasi kuin... vispilä.

Siitä ei sen enempää puhuttu, mutta huomasin kyllä että lääkäri oli jonkin verran noista parin sekunnin rumba-askelista ihmeissään. Itse epäilen että kyseessä on hermostollinen häikkä - vikaa sähköissä siis.

No, ei auta. Nyt sitten Kärcherit, sarvikuonot ja kaiken maailman virtahevot nokkaan, lepäämään, ja tunnin kuluttua ruokaa napaan.

Hyviä viikkoja!