Klo 23:30 painun pehkuihin. Olen niin väsynyt, että unohdan ottaa nukahtamislääkkeen. Nukahdan silti helposti. Ensimmäistä kertaa ilman lääkkeen apua yli 4 kuukauteen. Sen verran riippuvaisuutta olen varmaan tuona aikana kehittänyt, että unet tulevat vimmalla ja voimalla.

Ensimmäinen näytös:
Kävelen Keravanjoen vartta kotia kohti. On niin pimeää, etten näe edes eteeni. Jokin varjo seura minua. Pelkään tosissani. Liukastun ja kaadun. Herään otsa hiessä, uni häviää, mutta pelon tunne jää. Onneksi pissahätä on suuri, ja luikautan taas kerran ureat pöntön kannelle. Kuten aina ennekin, p&k -huumori keventää kummasti mieltä, ja palatessani olo on jo huojentunut ja saan nopeasti unen päästä kiinni. Kello on jotakuinkin 03:00.

Toinen näytös:
Painajainen - olen töissä ;-). Vanhassa työpaikassani, vanhoissa hommissa. Illalla olisi tärkeä asiakastilaisuus Tampereella(?), mutta kaikki hommat ovat honkia. Jotenkin saan asiat kuitenkin reilaan, mutta viime hetkellä materiaaleja puuttuu ja mikään ei taas toimi. Stressaavaa: asiat eivät ole ollenkaan minun kontrollissani. Sitten tajuan ettei minun tarvitse tehdä töitä koska olen sairas. Itse asiassa, tajuan olevani unessa, ja "herätän" itseni. Mahtava helpotus...
Taas pisulle, ja sitten takaisin petiin. Kello on 05:45, mutta tällä kertaa uni ei enää tule, joten nousen lojuttuani tunnin turhan panttina sängyssä.

***

Nenä on pahasti tukossa. Pientä vinkunaa taas hengityksessä, mutta helpottaa kun nousen. Väsymys on ihan älytön. Kuusi tuntia katkonaista ja unien sekoittamaa unta ei vain meikäläiselle riitä, mutta minkäs teet... Nostan hattua pikku virukselleni - se on aika kova jätkä tappelemaan vastaan, vaikka tietää häviävänsä ennemmin tai myöhemmin. Kai se ajattelee samalla tavalla kuin minäkin - parempi myöhemmin, joten taistellen päivä kerrallaan... ;-)

Onneksi on torstai - se on toivoa täynnä. Jos vaikka saisi nukuttua peräti päivällä.