Jännitystä ilmassa. Huomenna on tasan neljä kuukautta siirrostani. Lääkärin käynnillä ratkeaa, minkälaisia rajoituksia oikein poistuukaan. Kunhan salaattia saisi taas syödä niin kiva olisi... ;-)

Huomenna on muutenkin jännittävä päivä: luuydinkoe otetaan jälleen kerran, ja parin viikon tauon jälkeen lääkärissä käynnistä on jo niin kauan aikaa, että sekin jo itsessään on huisia...

Tänään on ollut hieno päivä, kun sain liian aikaisen aamuheräämisen jälkeen nukuttua vielä puoli kymmeneen saakka! Kävimme Jutan kanssa jeesamassa kaveria muutossa, joten hyvää treeniäkin olen saanut oikein hyöyliikunnan muodossa. Huomaa etenkin käsien lihaksissa, että ihan paljon jerkkua ei vielä ole saanut takaisin kasvatetuksi.

Tuo nukkuminen on selkeästi se homma numero yksi meikäläiselle. Jos nukun hyvin päivä sujuu paljon paremmin. Tai pikemminkin, jos nukun huonosti olotila on varsin epämukava - tärinät lisääntyvät ja ajatuksenjuoksu on katkonaista, päässä yleensä jopa huippaa.

Tänään tuli pitkästä aikaa mieleeni taas tämä päivä kerrallaan ajattelun hienous. Vaivoistani huolimatta tuntuu, että osaan oikeasti nauttia hetkestä. Näen asioita jotka aikaisemmin jäivät huomiotta. Se on lahja, jonka todelliseen oppimiseen tarvitsin vakavan sairauden. Miksi näin? Toivottavasti muistan kysyä tätä itseltäni myös silloin kun "normaali arki" palaa...