Fyysinen vointi on selkeästi kohenemaan päin. Päivittäinen pahoinvointi on vähentynyt, ja tuntuu että joinakin päivinä jaksaa jo todella hyvin. Pääkoppakin tuntuu leikkaavan paremmin, ja ajatuksen sumuisuus ei ole niin hallitsevaa.

Kolmen päivän kuluttua loppuu myös kokonaan Sandimmun (hyljinnän estolääkitys), jolloin ainoaksi "vakaviksi" lääkkeiksi jäänee enää Glivec ja keuhkonsuojalääkkeet. Muutenkin kyseessä on aidosti pahimman makuinen aine mitä ikinä olen "nauttinut", joten kyseessä on hieno juttu. Etenkin, jos/kun käänteishyljintä lääkkeen lopettamisesta huolimatta fyysinen hyvinvointi jatkuu! :-)

Riemuitsisin jos voisin. Liiat omasta sairaudesta riippumattomat seikat ovat kuitenkin saaneet mielen synkemmäksi kuin syysyö. (Tarkempia detaljeja en voi/halua kertoa, pahoitteluni siitä.) Tämä tietysti vaikuttaa jaksamiseen. Ensimmäistä kertaa  koko sairasjaksoni aikana tuntuu siltä, että pää on kovemmilla kuin fysiikka. Huolestuttavaa.

Kyllä kaikilla pitäisi olla raja siinä kuinka paljon paskaa niskaan kaadetaan, mutta eihän se tietenkään niin mene. Kuulemma "kaikille annetaan sietokykynsä mukaisesti". Jos niin on, sietokykyni taitaa olla aika rautainen... ;-)

Mutta näin elämä toimii, ylä- ja alamäkiä, iloa ja surua. Totta puhuen, ilman toista puolta ei ole toistakaan. Jin & jang. Joten otetaan vastaan mitä tuleman pitää. Huomenna saattaa tilanne jo muuttua. Joskus jopa parempaan päin.

***

Edellinen kommenttini kirvoitti kielet, ja siitä olen kiitollinen. Hienoja neuvoja, joita aion noudattaa: 1) ymmärrän, että "työnteon hetki" on jo kohtuulisen lähellä, 2) en hakeudu töihin (osa- tai kokoaika) ennen kuin tiedän että jaksan suorittaa sen, ja 3) viimeinen sysäys työhön on tietoinen, tarvittaessa jopa pakotettu. 4) Tiedän että normaali työnteko tulee tuomaan elämään ryhtiä ja auttaa jaksamaan.

Totta puhuen, tuo työnteko ei nyt enää niin suuri pelon aihe itselleni ole, mutta jännittävää siitä tulee. Vähän kuin olisi vastavalmistunut, tai jotakin... ;-)

Sen verran kirjoittaminen taas helpotti, että tuntuu jo paremmalta. Jutalla on tänään polttarit joten hienoa huomenna kuulla paremmilla fiiliksillä hänenkin edesottamuksista. Tänään taisi olla vain erityisen huono päivä, mutta sen voin oikeastaan pyyhkiä jo pois...