Aurinko jo lämmittää hiukan. Ja illan punainen taivaanranta ei voi olla sävähdyttämättä. Ei vaikka väsy painaa, ja pienestä tapaturmasta johtuen jalka ei kunnolla kestä juoksua.

Mieltä piristi tänään myös vierailu Kämpin Day Spassa Jutan kanssa. Luksusta, luksusta. Lahjakorteilla, eihän me muuten koskaan...

Muutenkin "pelihuumori" on taas löytymässä. Ei purista mailaa enää niin lujasti. Tänään kadulla kävellessä pitkästä aikaa hymyilytti. Ja niinpä huomasin vanhan vessakirjoituksen todenmukaisuuden: "Hymyile, niin koko maailma pitää sinua idioottina."

Männä viikolla jo pohdin myös miten kiva olisi päästä töihin. Tekemään jotakin järkevää uudella elämälläni. Ihme ja kumma, kukaan ei ole kuitenkaan käynyt sohvalta minua töihin hakemassa. Edes puhelin ei ole soinut. Niin se varmaan on, että itse se työpaikka on etsittävä. Huokaus.

Vakavasti ottaen töihin paluu tulee olemaan kova paikka. En edes tiedä mitä haluaisin tehdä. Ei haluaisi "tyytyä" tavanomaiseen. Ja kun ennen sairastumistani olin jo irtisanoutunut uutta uraa etsiäkseni, pitäisi keksiä jotakin jännää. Tosin, työtilanne ei oikein tue näitä muutosaspiraatioitani, mutta helpolla en unelmistani anna periksi.

Kokonaa eri asia sitten on, että vielä en täysiä päiviä pystyisi tekemään. Joku voisi myös myydä (tai luovuttaa?) minulle vähän itseluottamusta että raaskisin mahdollisissa haastatteluissa jotakin muuta kuin huumorintajuani kehuskella. Heh.

Voi kun olisi lahjakas, esim. taiteellisesti. Ei nyt, meni vähän vinoon. Tärkeämpää olisi intohimo jotakin asiaa kohtaan. Ilman intohimoa lahjakkuus kuihtuu. Niinhän se Selännekin sanoi jotakin siihen suuntaan, että "Jo pelkkä intohimo auttaa menestymään, mutta jos on sekä lahjoja että intohimoa, vain taivas on rajana."

Tosin, eittämättä niistä asioissa missä lahjoja on, intohimoa löytyy helpommin. Oli miten oli, nyt kaivattaisiin sydämen paloa. Ei sitä kaupasta saa, mutta etsimällä ja kokeilemalla, jopa erehtymällä. Pelkään vain olevani vähän liian vanha sellaiseen touhuun...?