Viime viikon influenssa-/sikainfluenssarokote oli raju. Kai se oli tärkeä rokote, kun kerran minun se oli käytännössä pakko ottaa. Ilman pientä potkimista en olisi sitä kuitenkaan edes halunnut. Ja voilà: kuume nousi melkein 39 asteeseen, ja sen kourissa kärvistelin sitten puolitoista päivää. Inhottaa olla tällaisissa asioissa "oikeassa". No, kuume oli odotettavissa, ei se mitään.

Mutta TV-shopin tavoin, ei siinä vielä kaikki: kuumeen jälkeen olo on ollut heikompi kuin pitkään aikaan, pahenevassa määrin. Päätä särkee koko ajan, henkeä ahdistaa, heikottaa, ihakset ovat täysin jäykät, ja joka s*#¤?nan niveltä kolottaa. Nämä nyt vielä kestäisikin, mutta kun päässä huippaa kuumeen omaisesti koko ajan ja korvissa viheltää.

Huippaus ja korvien soiminen - parin vuoden takaiset ensioireeni leukemiaan liittyen olivat juuri nämä. On vaikea selittää sitä tunteiden kirjoa, minkä käy läpi kun muistot niistä hetkistä palaavat vyörynä takaisin. Päällimmäisenä, ensimmäistä kertaa kantasolusiirron jälkeen, pelkään ihan tosissaan.

Niinpä jouduin nyt käymään "psykologisessa" verikokeessa. Ihan vain rauhottaakseni mielen siitä, että taustalla ei ole muuta kuin tuo possurokote. Kaiken maailman flunssat ja virukset otan mielelläni vastaan, kunhan blastien paluusta ei ole kyse. En tiedä miten tällä kertaa - kun tiedän mitä tiedän - pystyisin ottamaan vastaan uutisen sairauden uusiutumisesta. Stoalaisen tyynesti varmaankin, mutta löytäisinkö vielä sen positiivisuuden ja asenteen, jolla minut viimeksi oli varustettu? Nyt kun jo lähtökohtaisesti olen vielä selkeästi heikommalla pohjalla kuin olin silloin. Nyt kun minusta esimerkiksi pelkkä verikokeen ottaminen on jo tekemisen takana.

Ruikutustako? Pirujen maalamista seinille? Ehkä niin, mutta en voi näitä peikkoja sivuuttaa ihan noin vain. Ja jos aikaisemmin olenkin pystynyt elämään hetkessä, tässä tilanteessa - 2 viikkoa ennen 2-vuotis siirtopäivää - se on mahdotonta. Ajatuksiin mahtuu tämän lisäksi aika vähän, ja se ei ainakaan yöunia näytä parantavan.

Huomenna pitäisi saada verikokeiden tuloksia, joista jonkinnäköistä tietoa sitten saan. Onneksi. Tällaista ei pää kyllä kauaa kestäisi. Sen verran murehtijaksi sitä joutuu tunnustautumaan.