Kolme vuotta sitten irtisanouduin. Tulossa olivat häät kesällä, muutto Geneveen syksyllä. "Isoja linjoja", ajattelin. Toisin kävi. Häät lykkääntyivät puolellatoista vuodella, Geneve jäi. Tilalle tuli isompia linjoja. Neljä kuukautta sairaalassa, vuosien fyysinen uudelleenrakentaminen (joka jatkuu yhä) ja pakotettu asenneremontti. Jäljet ovat jäljellä, remontti jatkuu.

Joskus mietin missä olisin, jos tilanteet olisivat menneet suunnitelmien mukaan. Joka kerta mietinnän lopputulos on sama: aivan sama. Nyt olen tässä, hengitän. Rakastamani naisen kanssa, oma lapsi sylissäni. Aikaisempi suorittaminen ei ole tipotiessään, mutta nyt se on taka-alalla. Teen asioita koska haluan, en siksi että haluan tekemisilläni jotain todistaa. Itselleni tai muille.

Ero on suuri. Vaikutus valtaisa. Ymmärrän paremmin oman rajallisuuteni, mutta samalla tiedän, että suurin rajoitteeni olen minä itse. Tässä sitä onkin pähkinää purtavaksi loppuelämän verran. Mutta se onkin hieno pähkinä ja hieno elämä. Minun ainoani. ;-)

**

Perjantaina aloitin ensimmäisen lomani kolmeen vuoteen. (Jos joku väittää, että sairasloma on lomaa, pyydän kokeilemaan pari vuotta itse...) Suunnitelmissa on viikko Kanarialla, muutama päivä mökillä ja golfia kavereiden kanssa.

Taivaallista. Tuntuu kuin en koskaan aikaisemmin lomalla olisi ollutkaan.

Keskiviikon aamulähtö Kanarialle jännittää kuin kyseessä olisi elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka. Ei se ole. Tai eksoottinen kokemusreissu. Ei se ole sitäkään. Mutta kyseessä on oman perheeni ensimmäinen yhteinen matka. Kokemuksineen ja haasteineen.

Neljäkuinen tyttäreni tuskin tulee muistamaan tietoisesti koko matkaa, mutta tiedostamisella on loppujen lopuksi varsin vähän tekemistä todellisen - tunteen - kanssa. Ja tiedän, että tunnetasolla Senja tulee muistamaan matkan koko ikänsä. Ja se on jotakin mikä tekee tästä matkasta moninkerroin hienompaa kuin mikään aikaisempi matka.

Kun tunne toimii, kaikki muukin toimii. Ja nyt se toimii. Olen lomalla. :-)