Koska viimeksi kirjoitin? Siis ihan itselleni. Ilman työn tuomia tarkoitusperiä, tai koska tilanne sitä muutoin vaati.

Viimeisin kirjoitukseni tänne näytti olevan kahden ja puolen vuoden takaa, ja se tosiaan taitaa olla viimeisin omasta tahdostani kummunnut kirjoitus. Olen kaivannut kirjoittamista, miettinyt monesti miten paljon kirjoitettavaa sitä olisikin. Mutta tahdosta tekoihin on pitkä matka.

Nyt kokeilen taas. Sormet tapailevat kirjaimia ujosti, vähän väkinäisesti. Mutta sana toisensa jälkeen ilmestyy ruutuun, ja se tuntuu aidosti hyvältä. Mitä olen odottanut? Mikä on vienyt minut pois täältä tai muista mahdollisista tilanteista joissa voisin luoda kirjaimista sanoja, sanoista laajempia tarkoituksia?

Kiire, ajan puute, on aina helppo tekosyy. Tosiasiassa muutaman lauseen kirjoittamiseen ei mene muutamaa minuuttia kauemmin. Selitys ei kelpaa.

Ei sanottavaa? Helppo uskoa, mutta vielä vaarallisempi tekosyy kuin ajan puute. Ensinnäkin, kaikki mitä paperille saa laitettua, on luovuutta. Ja luovuus on - tai ainakin sen pitäisi olla - itseisarvo. Se on osa, tärkeä osa, ihmisyyttä. Toiseksi, kirjoittaja itse ei ole ainoa joka määrittää kirjoituksen arvon. Jos on mahdollisuus, että joku jopa lukee luomasi tekstin, on aina mahdollista että teksti myös merkitsee jotain enemmän. Kolmanneksi, kuten sanoin, ajatuksissani olen kirjoittanut paljon. Ja jos nuo ajatukset saisi oikeasti jäsenneltyä ulos, siitä ei olisi kuin hyötyä. Ajatuksista voisi syntyä jotakin suurempaa. Se antaisi uuden perspektiivin, kenties ajatuksilla olisi mahdollisuus materialisoitua. Ehkä ne saisivat aikaan jopa tekoja, muutoksen?

Eli ei, turha yrittää kaunistella totuutta. Laiskuus ja välinpitämättömyys tämän on aikaan saanut. Miten helposti sitä turtuu omille ajatuksilleen, miten välinpitämättömästi niihin suhtautuu ja antaa selitysten olla totuue! Minun jos kenen tulisi tietää paremmin. Jos rehellisesti peilaa omia ajatuksiaan, ja mikäli tarkoitusperät ovat puhtaat, tekstin pitäisi antaa virrata ja näyttää voimansa tai voimattomuutensa! Jo sillä syyllä mikä tahansa kirjoitus on perusteltu ja kirjoituksen arvoinen.

Esimerkkinä toimii erinomaisesti tämä kirjoitus! Mitä moskaa! Pohdintaa ilman merkitystä! Ja silti, minulle se tuntuu hyvältä. Tärkeältä. Sanat vain tulevat jostain ja hymy leviää huulilleni. Jotain menetettyä on tullut takaisin, jotain hukattua on löytynyt.

Sanoja sanojen vuoksi, tämän kerran. Kenties tulevaisuudessa jotain muuta.

Ainakin olen taas antanut sanoille mahdollisuuden!

PS: Voin hyvin. Normaalia elämää ylä- ja alamäkineen. :-)