Pienen pompottelun jälkeen (Meilahti -> Peijas -> Korson terveysasema) minusta viimein otettiin verikoe (joka kulki polkua Korson Terveysasema -> Peijas -> Meilahti ;-D), jonka johdosta minulle illan suussa soitettiin ja minut kutsuttiin sisään Meilahteen. Verenkuvani oli poikkeuksellinen ja Meilahdessa sain viimein tietää että todennäköisesti kyseessä on leukemia. Verikokeiden, röntgenin, vatsaultran sekä piiitkän sairaalayön jälkeen leukemiadiagnoosi vahvistui, ja tyypiksi epäiltiin akuuttia leukemiaa.
Sain ensikosketuksen yöllä tulevaan osastooni: Meilahden sairaala, osasto 141. Tapaamani lääkärit ja muu henkilökunta oli aivan uskomattoman ammattitaitoista ja mukavan oloista. Heidän tekemäänsä työtä ei voi arvostaa tarpeeksi – etenkin omassa tapauksessa muut ammatit vaikuttavat peräti toisarvoisilta... ;-)
Täytyy sanoa, että lottomainos on oikeassa: elämä voi muuttua... Ajatukset vaeltelivat laidasta laitaan, välillä itketti, välillä mieli täyttyi taistelutahdosta. Vähintäänkin elämänarvojen painotukset hieman muuttuivat, jos ei peräti uusia arvoja löytänyt. Kun kuolema katsoo päin pläsiä, taas hieman kirkastuu se mikä elämässä oikeasti on tärkeää.
Lauantai 14.7.2007 (kirjoitettu 16.7.)
Viikonlopun ollessa kyseessä, tarkempia tutkimuksia ei voitu vielä aloittaa. Olin myös hyväkuntoinen, joten minut lähetettiin kotiin. Lauantai ei ollut läheskään niin apea kuin olisi voinut ennustaa. Ehkäpä olen kuitenkin pohjimmiltani positiivinen ihminen? Päivä kului soitellessa ihmisille, vierailulla isän luona sekä Jutan porukoiden kanssa syömässä käyden. Päivää seuranneet yöunet olivat yllätyksekseni parhaat pitkiin aikoihin!
Sunnuntai 15.7.2007 (kirjoitettu 16.7.)
Sunnuntai oli taas mukava päivä. Varustauduttiin maanantaiseen sisään menoon ostoksilla käyden, ja jatkettiin puhelinrumbaa. Illalla kävimme syömässä (Eatz) ja leffassa porukalla (Harry Potter: the Order of Phoenix). Yön unet jäivät vähiin, kun ajatukset pyörivät päässä. Tero tuli myös kotiin Italian matkaltaan – olimme asuneet koko viikon Teron luona – joten saimme vähän jutusteltua asioista hänen kanssaan.
Maanantai 16.7.2007
8:00 astun sisään osasto 141 ovesta. Desinfioin kädet ja ilmoittaudun lähimmälle hoitajalle. Minut ohjataan paikalleni, huone numero kolmeen. Normaali sairaalahuone sänkyineen ja nurkassa lojuvine televisioineen. Näköala on tosin poikkeuksellisen hieno, meri ja kaikki...
Minulla on huonetovereita peräti kaksi; oman ikäiseni Göran sekä vanhempi Aake. Onneksi sain huonetovereita. Heidän kokemuksensa ovat tässä vaiheessa itselleni kullan arvoista kuunneltavaa – kummallakin leukemia on todettu jo maaliskuussa, ja ovat taas vaihteeksi käymässä osastohoidossa.
Göranin tila on pirteä ja hän jaksaakin keskustella kanssani, mutta Aake ei ole syönyt moneen päivään, on pahoinvoiva ja oikeastaan vain nukkuu.
Ensitöiksi minulta otetaan 26 putkiloa verikokeita. Näitä tarvitaan osaltaan taudin- ja verenkuvani tarkassa määrityksessä. Normaalisti päivittäisiä verikokeita ei oteta näin runsaasti, mutta tällä kertaa tarkoituksena on saada aikaan tarkka taudinmääritys, jotta saadaan aikaiseksi oikeanlainen hoitosuunnitelma.
Verikokeiden jälkeen lääkäri ottaa minut puheilleen ja kertoo että solumyrkkyhoito poistaa lähes poikkeuksetta miesten kyvyn saada lapsia (tälle oli hienokin termi mutta unohdin sen jo), joten minulle varataan pikapikaa aika naistenklinikalle, jotta siemeniäni saataisiin varastoon.
Yllätyksekseni hymyilen, kun kävelen Meikun päärakennukselta hiljalleen kohti naistenklinikkaa...
Pääsen siis runkulle. Tilanne on minulle uusi (ei masturbointi, mutta naistenklinikka – ja purkki), mielestäni peräti koominen:
Seison purkki kädessä ja olen täyttänyt tarvittavan lomakkeen, jolloin hoitaja kysyy: ”tarvitsetko rekvisiittaa?” En ehdi edes vastata, kun kädessäni on jo Jallu ja Erotiikan maailma (suihinotto –special, suosittelen). Hoitaja ohjaa minut kahden kopin luo: kummatkin ovat vessoja, mutta vain toisessa on pönttö. ”Haluatko pöntöllä vai ilman?”, hoitaja kysäisee. En vastaa mitään, mutta astun päättäväisesti pöntöttömään koppiin. Loppu lienee historiaa, melko nopeaa sellaista... ;-)
Takaisin osastolla minut puetaan viimein sairaalan harmaisiin ja päivän tosikoitos voi alkaa. Valitettavasti kahden lääkärin yrityksistä huolimatta luuydinnäytettä ei saada kunnolla otettua, itse luusta onneksi näytteet saadaan leikattua. Luupalojen otto oli aika väkivaltaista puuhaa. Luuydinnäytteiden niukkuudesta johtuen nopeaa taudinmääritystä ei pystytä tarkkaan tekemään.
Lääkäri kuitenkin hätäisesti mainitsee, että kyseessä saattaisi olla krooninen myelooninen leukemia, joka on muuttumassa akuutiksi... ota nyt tuosta sitten selvää.
Taistelu on vasta alussa, ja vielä ei tiedetä mitä vastaan tässä taistellaan. Jutta ja Tero käväisivät tuossa pikaisesti, ja tulevat vielä takaisin. Käyvät vain ostamassa minulle kunnon tietokoneen, jolla voin pelata jopa pelejä... tämä vanha vessa kun ei niitä oikein jaksa pyörittää... ;-)
Odottelua tämä siis on, mutta kärsivällisyyttä koetellaan vielä varmasti monesti tulevan matkan aikana. Lippu siis vain korkealle.
Kommentit