Klo 7:49, torstaina 4.3., puhelin soi, ja vaimo ilmoittaa touhun alkaneen. Kohtu on avautunut, ja poltot kovenevat. Siirto synnytyssaliin on edessä. Saavun kohtapuoliin Naistenklinikalle, jossa vaimo on jo kätilön kanssa valmistelemassa tulevaa koitosta. Kipulääkitystä tarvitaan melkein heti.

Ilokaasu on pettymys. Vaikutusta ei vaimo havainnut, puhumattakaan siitä että kivut sillä olisivat heikentyneet. Isällä aine kuitenkin nousee mukavasti hattuun. Kokeilu jää tästä huolimatta yhteen kertaan.

Yhdeksän aikoihin kohtu on avautunut 3 senttiä, ja homma näyttää etenevän hyvään suuntaan.

Kahta epiduraalipuudutusta ja lukemattomia supistuksia myöhemmin kello on jo kolme. Kohdunsuu on ja pysyy kolmessa sentissä. 15:15 lääkäri tekee päätöksen, että synnytys toteutettaisiin keisarinleikkauksena. Meille se sopii, sillä turhaa on pientä tyttöä kiusata tarvettaan enempää - koska kohdunsuun tilanne ei etene, olisi luonnollinen synnytys liian vaikea, jos ei peräti mahdoton.

Leikkaussaliin on jonoa. Vasta kuuden jälkeen päästään tositoimiin. Koska kyseessä ei ole hätäsektio, isä pääsee mukaan leikkaussaliin puudutetun vaimonsa tueksi. Sitä varten on pukeuduttava sairaalan valkoisiin, ja vihreään myssyyn. En ole varmasti ainoa, ketä on tuntenut itsensä Dr. Greyksi niissä vetimissä...

Salissa: lääkäri, anestesialääkäri, ja joukko hoitajia. Kliininen huone ja kolkot valot. Isä istumaan äidin pääpuolelle, suoja eteen ja puudutusaineet kehiin. Sitten menoksi. Kysymyksessä ei ole mikään siisti viiltely - touhu on brutaalia. Koko pöytä tärisee, vaimosta puhumattakaan.

Alku menee kuitenkin hyvin - vaimo ei tunne kipua, ja kohta viilto on valmis. Sitten: kipu viiltää punaisena. Jopa isä tuntee sen vaikutuksen. Selitys on, että haavaa joudutaan venyttämään. Se riittää rauhoittamaan.

Yhtäkkiä tyttövauva onkin sitten ulkona, ja sitä esitellään hömistyneelle isälle. 4078 grammaa ja 48 senttiä täydellisyyttä laitetaan pöydälle lämpölampun alle. Isä on kuin puulla päähän lyöty. Kyyneleitä ei voi eikä halua estää. Lapsi laitetaan kapaloihin, ja kapalo nostetaan äidin rinnalle. Tunne on sanoinkuvaamaton.

Sitten sanat, joita ei halua kuulla: isä ja vauva ulos - äitiä joudutaan vielä leikkaamaan. Viimeinen mitä kuulen, on että äiti saatetaan joutua nukuttamaan.

Ei selityksiä.

Hieman hämillään isä menee oman vauvansa kanssa sairaalahuoneeseen. Sylissä on ihme. Kaunis ihme: ruskeat silmät ja pitkät tummat hiukset. Se sulkee ulkopuolelle kaiken muun; on vain oma lapsi ja isä. Puhdasta taikaa. Tunti vierähtää, jonka jälkeen kätilöt saapuvat paikalle. Vauva pestään, ja puetaan. Isälle tuodaan ruokaa, jonka hän ahmaisee nopeasti.

Vaimosta huolestuneena isän matka käy heräämöön. Siellä vaimoa ei vielä ole: hän on vieläkin leikkaussalissa. Huoli kasvaa, mutta viimein vaimo kärrätään heräämöön.

Ilme on tuskainen; kaikki ei selvästikään ole kunnossa. Hetken kuluttua lääkärit tutkivat tilanteen, ja toteavat, että verenvuoto kohdussa jatkuu. Istukka oli kiinnittynyt kohdun takaseinään, ja kun se irroitettiin, tuloksena oli massiivinen verenvuoto. Uusia toimenpiteitä vaaditaan.

Kello 22:15 vaimo viedään leikkaussaliin. Isää ohjeistetaan menemään kotiin - hengenhätää ei kuulemma ole, mutta operaatiossa voi mennä tunteja.

On jo tarpeeksi vaikeaa jättää oma lapsi kätilöiden hoiviin, mutta vaimon jättäminen näin epävarmassa tilanteessa on melkein liian paljon. Tästäkin huolimatta mies kiiruhtaa kotiin, missä epätietoiset appivanhemmat odottavat uutisia. Tilannekatsauksen jälkeen mies yrittää mennä nukkumaan.

Unesta tuskin olisi tullut mitään, mutta jo klo 23 jälkeen puhelin soi, ja helpotus on sanoinkuvaamaton. Vaimo kertoo, että leikkausta ei tarvittu: kuivunut veri oli poistettu, ja verenvuoto oli saatu muutoin tyrehtymään. Äärettömän tuskallista vaimolle, mutta ainakaan ei tarvittu uutta viiltoa. Kohtua ei ole tarvis poistaa, vaikkakaan tämän episodin jälkeen sitä tuskin voi enää käyttää.

Uutisten jälkeen isä nukahtaa.

Aamulla suuntana on sairaala, tukijoukkoina anoppi ja appiukko. Vaimo voi jo huomattavasti paremmin, mutta tilanteen vakavuus valkenee vasta nyt. Illan ja yön aikana vaimo on saanut 7 litraa verta. Munuaisten tominta on häiriintynyt, josta epäillään viime hetken raskausmyrkytystä. Kysymys on ollut todellisesta kriisistä.

Vaimo toipuu päivän mittaan, mutta tarkkailussa hän joutuu olemaan vielä jonkin aikaa. Vauvaa vaimo on nähnyt vain vilaukselta.

Mutta, isä voi jo iloita vapaammin tyttärestään. Täydellinen, pyöreäposkinen, terve. Vaimon ehdotuksesta tyttö pääsee isän iholle, paidan alle lämpöön. Tunne on käsittämättömän vahva. Yhteys jota on aina etsinyt avautuu isälle viimein. Tarkoitus löytyy tästä.

Vaimon tilanne paranee iltaa kohden, ja puhutaan jo siirrosta pois tehovalvonnasta. Menee vielä todennäköisesti ainakin pari päivää ennen kuin koko perhe on yhdessä, mutta se hetki on edessä. Vaikeuksista huolimatta perhe on kohta kokonainen. Se on tärkeintä. Se on kaikki.

***

Tällä hetkellä istun hyvän ystäväni kanssa osastolla. Pikku prinsessani nukkuu rauhassa vieressäni. On tuskaista jättää hänet kohta muiden hoitoon, mutta niin on mentävä vielä ainakin tämä yö. Mutta ennen lähtöä saan syöttää oman lapseni ja vaihtaa hänelle vaipat. Priceless.