Vastoinkäymisten rintamalla taas lisää uutisia: kummisetäni menehtyi, kun sydän petti tuossa loppuviikosta. Justiinsa pari viikkoa sitten juttelin hänen kanssaan meidän tulevista häistä, ja hän oli tosi hyvävointisen kuuloinen ja kovasti tulossa meidän häihin. Ikämiehestä oli jo kysymys, mutta silti uutiset yllättivät.

Eniten harmittaa se, miten vähän olin viime vuosina setäni kanssa yhteyksissä. Vaikka kuinka tietää, että tämänkaltaiset itsensä syyllistämiset ovat turhia, ei niille mitään voi.

Setäni oli huumorimiehiä, ja erittäin sympaattinen herrasmies. Iso menetys neljän veljeksen sarjassa (joista isäni on nuorin). Osanottoni hänen läheisilleen, olemme surussanne mukana.

Samalla tuli taas muistutus omasta kuolevaisuudesta. (Tosin, sillä saralla ei paljon muikkareita meikäläinen tarvitse, takaan sen...) Kun vain jaksaisi muistaa, että kuolema on osa elämää, ei sen vastakohta.

***

Ylihuomenna on taas lääkärissä käynti. Käyntiä silmällä pitäen olen sitten kehittänyt itselleni melkoisen yskän. Koko ajan yskittää, onneksi ainakin tähän asti on helpottanut illalla sen verran, että saa jotenkuten nukuttua.

Jokainen rykäisy sattuu ihan helkutisti, ja suussa on koko ajan kiva pieni veren maku. Tänään homma tuntuu levinneen totaalisesti käsiin, eikä ysköksiltä tunnu olevan hetkenkään rauhaa.

No tässä oli jo sen verran pidempi "oireeton" jakso takana, että ihan niin hyvin ei kai voinut toivoakaan jatkuvan. Okei, kyynisyys on perseestä, tiedetään. Joskus vaan ei voi vastustaa kiusausta...

Joka tapauksessa, arvon tässä nyt, että pitäisikö olla jo etukäteen yhteydessä lekuriin, vai kestää miehen lailla keskiviikkoon. Kuumetta ei ole ollut kuin toissayönä...

...no se arpominen loppui lyhyeen, kun soitin sitten kuitenkin. Käskivät heti keuhkokuviin ja verikokeisiin. Keuhkoputkentulehdusta epäilivät heti suoralta kädelä, mutta halusivat varmistaa, ettei keuhkoissa ole mitään muuta kummallista... Eli kyllä se tavallaan kannatti soittaa. Ei edes tunnu liian "neidiltä"... ;-)

Sairaalaan siis!