"One, two, three...", tämän päivän ensimmäiset sanat Senjalta (20 kk ja 6 päivää). Ja ei, me ei olla puhuttu Senjalle Lontoota, ja tarhakin on ranskankielinen. Joten ihmetys meidän naamalla oli sen verran raju, että Senja itkeä töräytti vastalauseensa. Parempi vastaisuudessa pitää naama peruslukemilla...

Mutta kenties paras heitto oli eilinen lääkärikäynti: "Pikkuveli", sanoi Senja, kun monitoriin katsoi. Ja niimpä niin, vehkeethän siellä näkyivät. Pikkuveljen syntymään tosin on vielä yli viisi kuukautta, mutta parasta on että se tiedostetaan isosiskon ominaisuudessa. Hienoa on myös se, että äidin pahoinvoinnit on poissa, eikä hormoonimyrskyistä ole vähään aikaan kuulunut yhtään mitään.

Ja Senja voi hyvin. Kaksi päivää viikossa menee tarhassa leikkien. Ja vaikka kielimuri onkin melkoinen, ei se hidasta intoa. Varsinkin kun nyt on opittu siellä myös nukkumaan päiväunet, eikä isän tarvitse kesken päivän lähteä lopen uupunutta tyttöä tarhasta noutamaan. Hymy tytöllä on edelleen herkässä, juttua piisaa, tanssi maistuu, ja pari omaa lauluakin on jo sävelletty. Aikamoinen pakkaus, uskokaa vain...

Ja tämän perheen paluu Suomeen on jo niin lähellä; enää 7 viikkoa, ja sitten ollaan omiemme parissa. Kokemus Sveitsissä on ollut antoisa, mutta kotiin on mahtava tulla. Suomi on hieno maa! Ja Suomalaiset omassa vaatimattomuudessaan, tasa-arvoisuudessaan ja rehellisyydessään ylivertaisia. Ainakin näin Suomalaiselle... ;-)

Oli miten oli, koto-Suomessa haluamme lastemme kasvavan. Ja sinne itsekin haluamme juurtua.

Juurtumista edesauttanee melkoisesti rakenteilla oleva talo. Tai no, pienten "yllättävien ongelmien" ansiosta talo ei taida ennen kevättä nousta. Eikä ainakaan budjetissa. Ihme ja kumma; me emme sittenkään olleet ensimmäisiä joilla rakennusprojekti sujuisi ilman ongelmia toimittajien kanssa ja vieläpä budjetissa... No, talo kyllä nousee ennemmin tai myöhemmin. Tai siis myöhemmin.

Eli hyvää kuuluu. Terveyttä riittää, jopa yli 5 liikakilon verran. Talvi tekee alpeille tuloaan, ja säät ovat aurinkoisia. Maisemat ovat vertaansa vailla, ja vieraita on riittänyt ihan viime viikoille asti. Ja riittää vielä uudeksivuodeksikin.

Kaiken kaikkiaan koti-isän kokemus on ollut hieno. Raskas mutta korvaamattoman arvokas. Mutta kyllä täytyy myöntää, että paluu töihin tulee osuvaan paikkaan... Silti, toivon todellakin, että seuraavan muksun kanssa voin tehdä jotakin samanlaista. Tosin, vähän lyhyemmän aikaa. No sen näyttää aika.

Jouluksi tämä perhe suuntaa Italian Alpeille Courmayeriiin. Rento Joulu hotellissa edessä, ilman hosumista ja stressiä. Noita retkiä tullee vatmasti ikävä sitten joskun. Niitä päiviä odotellessa, riemukkaita jouluja ja joulunodotuksia sinne maailman parhaaseen maahan! :-)