Blogin heitteillejättö ei ole ollut tarkoituksellista. Voisin selitellä kaikenmoisia, mutta todennäköisesti syy on siinä, että en enää aikaisempaan tapaan osaa analysoida itseäni ja tuntemuksiani. Olo on vieras. Tilanne on kaiketi niin raskas, että ei enää tunne oloaan ja ajatuksiaan. Silloin on vaikea kirjoittaa ajatuksistaan.

Hassua; vasta vähän aikaa sitten olo oli aika hyvä. Väsymyksestä ja epävarmuudesta huolimatta tunsin olevani kokonainen, jollakin tavalla hallitsin tilanteen. Fysiikka toipumaisillaan, tulevaisuus näköpiirissä. Nyt olo on kuin räsymatolla 90 asteen pesussa, linkousta odotellessa.

Psyyke prakaa ja antaa peloille tilaa. Epätoivo pitää otteessaan. Työhön paluu on osa tätä vyyhtiä (vaikka itselleni lupasin jo aikaa sitten, että työ/työttömyys ei saa vaikuttaa terveyteeni), mutta päällimmäisenä ja tärkeimpänä asiana on läheisteni hyvinvointi.

Kun huomaa että rakastamiensa ihmisten taakka käy liian raskaaksi, se on vaikeampaa kuin oma pahoinvointi. Olen päättänyt kuitenkin yrittää olla vuorostani vahva, ja tehdä kaikkeni edesauttaakseni hyvinvointia ympärilläni (mikä itsekkäästi ajatellen on myös paras tapa auttaa itseäni). Ehkä tässä on minun tilaisuuteni "maksaa takaisin" saamani rakkaus. Ei niin, että siitä olisi ikinä hintaa pyydetty, vaan niin että saan jakaa eteenpäin sitä hyvänolon ja lämmön tunnetta, minkä olen omina vaikeina hetkinäni ihmisiltä saanut.

En vielä tiedä miten tämän käytännössä toteutan. Aloitan siitä, että olen läsnä, kuuntelen, jaan pahan olon heidän kanssaan. Annan heidän tietää, että olen tässä heitä varten. Ilman heitä en olisi minä - he ovat kaikkeni

Huomaan, että kirjoittaminen kirkastaa ajatuksiani, saa minut toiveikkaammaksi. Niin se oli blogin alussakin. Toivon että saan tästä tunteesta sen verran ajatuksiani kasaan, että kirjoitan jatkossa taas enemmän ja syvemmin. (Ongelmana on selvästi ollut, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut itseni vuoksi, olen kirjoittanut muille... ;-)

Sandimmunin lopettamisesta on nyt yhdeksän päivää. Olen saanut lievää ajoittaista kutiavaa ihottumaa ympäri kehoa, joka voi kaiketi johtua mistä vain. Ihoni on myös selkeästi kuivempi, ja korvan taukset sekä päänahka kutisevat ja hilseilevät, mutta muutoin en ole huomannut reaktioita. En ole näistä oireistani vaivautunut polille soittelemaan, vaikka ehkä pitäisi...?

Anolle vastausta: En ole vielä keskustellut hoitaneiden lääkäreitteni kanssa tarkemmin tilanteestani (odotan seuraavaa käyntiä 1.12.), enkä ole Volinin Liisaan ollut yhteydessä. Psykiatrin kanssa kävin keskustelemassa väsymyksestäni, ja päädyimme yhdessä tuumin siihen, että suurempaa masennusta (vastoinkäymisistäni huolimatta) ei minulla ole - toki, raskas jakso jo itsessään raskaassa tilanteessa ei helpota. Minulle kuitenkin aloitetaan lääkitys, jolla toivottavasti saan syvyyttä uneeni (tällä hetkellä nukun pitkään, mutta pinnallisesti). Kiitos kuitenkin taas viisaista neuvoistasi - ne saattavat vielä olla hyödyksi...