Ylihuomenna sitten alkaa luovutuksen esihoidot. Sitä odotellessa on aikaa jännittää ja spekuloida mm. Suomen karsintalohkoa ja sitä, miksi helkkarissa Azerbaidzanissa tuli hävittyä tuossa kesän korvilla. Sen verran kettumainen matsi eilen oli, että jäi hampaankoloon "entä mitä jos".

Eilinen ilta oli melko mainio. Paikalle päräytivät Teme ja Samu, pizzat, karkit ja digiboxit kainaloissa. Kohtuullisen tunnelmallinen kisastudio saatiin Meikussa aikaiseksi. Naapuritkaan eivät valitelleet metelistä - kun eivät voi poistua huoneistaan...

Tämä päivä onkin dedikoitu tulevan läpikäymiselle hoitajien kanssa. Luuydinkokeen tulokset tulivat myös. Mitään siirtoa estävää ei löytynyt, vaikka blastit olivatkin pikkaisen lisääntyneet. Eli, seuraavan ohjelman mukaisesti edetään:
23.11. Muotin teko sädehoitoklinikalla
24.11. Tehostettu nesteytys, suojaeristys alkaa klo 06:00. Klo 12 tunnin mäsäytys syklofosmamidiä (sytostaatti), monitoreissa kiinni 4 tuntia.
25.11. Sama kuin edellinen päivä.
26.11. Sädehoito, jatkuvasti tippuva hylkimisenestolääkitys alkaa
27.-29.11. Sädehoito plus Thymoglobuliinia suoneen
30.11. Sädehoito aamulla, ja kantasolujen siirto iltapäivällä

Kaikkia lääkehoitoja tuohon en listaa, niitä on nimittäin sen verran paljon, että ihan hirvittää... Yritän myöhemmin koota tuonne "hoitosivulle" tarkemman selostuksen.

Nyt on myös varmistunut, että veriryhmäni tulee muuttumaan: jossakin vaiheessa seuraavien kuukausien aikana A+ verestäni tuleekin O+ verta!

Täytyy sanoa, että tarkkaan on mietitty hoitosuunnitelmani, mutta kuten aina kaltaisissani sairauksissa, mitään ei voi virallisesti pitää "varmana". Eli hoito ja lääke kerrallaan edetään.

Tänään oli sen verran laiska päivä, että edes suurempia tunteita en käynyt mielessäni läpi. Silti sisällä kuohuu; toivottavasti ei kuohu pahasti yli... Pakko yrittää huomenna ottaa itseä niskasta kiinni ja vaikka vähän kuntoilla - lauantain jälkeen ei välttämättä jaksa/pysty.

Ja lopuksi vielä (pakollista) mainostusta: matkapuhelimeni ei siis ole täällä päällä, joten minut saa kiinni numerosta 09 471 75668; saa soitella - vastaan aina jos hoitotoimenpiteitä ei ole käynnissä. Mitään puhelinryntäystä ei ainakaan tänään ole kuulunut, joten huoletta luuri käteen vain (hint-hint)... ;-)

Hyviä öitä.