13.4.2008

Pienet kanyyliongelmat taas vaivaavat heti aamusta. Niistä kuitenkin selvitään: vanha kunnon tippa saadaan toimimaan, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen. Sitten aamiaista napaan, jonka jälkeen suuntana päiväloma... :-) Eipä sitä kummempia jaksa tehdä, mutta on kiva päästä pois eristyshuoneesta ja sairaalasta.

Kotona on kiva viettää sunnuntaita Jutan kanssa ja saan jopa lyhennettyä yhden lahkeen Jutan uusista housuista. Ompelu on kivaa... ;-)

Palaan kolmeksi osastolle ottamaan vastaan tipan, ja poistun taas puolentoista tunnin kuluttua "iltalomille". Tämä on sairaalaelämää parhaimmillaan! Suuntaamme kohti Tuusulaa, missä Sami ja Anni ovat valmistaneet aivan mahtavan aterian: Valamon uunilohta ja maistuvia perunoita, salaattia, jädeä, nam... Ei niin, etteikö sairaalan lihakeitto olisi ollut lähes yhtä hyvää.

Yhdeksitoista menen takaisin "kiven sisään". Tippa taas pelästyttää toimimattomuudellaan, mutta suostuu kuitenkin pienen "säätämisen" jälkeen yhteistyöhön.

Illalla alkanut rintakipu hiukan häiritsee, mutta nukahdan silti yhden aikoihin.

14.4.2008

Yön unet jäävät kovin vähäisiksi. Olen aamusta lähtien tosi uupunut. Tippa saadaan juuri ja juuri vielä toimimaan, mutta sen ei tarvitsekaan toimia kuin enää tämän kerran. Aamun verikokeissa tulee lieviä ongelmia - lopputuloksena kolme pistosta eri paikkoihin, sekä verta pitkin sänkyä ja käsivarsia. Kokeet kuitenkin saadaan otettua, ja sotku näyttää paljon pahemmalta kuin mitä oikeasti on tapahtunut. Millilitra verta voi värjätä paikkoja aika pahasti... :-)

Lääkäri tulee kymmenen jälkeen tarkistamaan tilanteeni, ja loppujen lopuksi minut kotiutetaan. Jään odottelemaan paperitöitä sängylle: tiedän että mitään kiirettä ei ole. Byrokratia vie aikansa.

Pakkaan tavaroitani ja kipu rinnassa yltyy aika pahaksi. Tähän lienee syytä tottua: vyöruusun kipuilu saattaa jatkua vielä kuukausia sen jälkeenkin kun itse virus on voitettu. Mutta kivun kanssa me olemme ihan kohtuu hyvissä väleissä kunhan lääkitys on kohdillaan... ;-) Tosin, saattaa mennä vielä hetki, että edes virus on takanapäin, sillä minulle määrätään kuukauden hevoskuuri viruslääkettä...

Saan kotiutuspaperit siinä yhden aikoihin, mutta kipulääkitys ei ole vielä oikein potkinut, joten jään lepäämään sairaalaan vielä hetkeksi. Viimein poistun osastolta puoli kolmen aikoihin. Saavun kotiin, ja alan kirjoittamaan blogia...

***

Tunnelmat ovat hiukan alamaissa. 10 päivää sairaalassa on verottanut voimia enemmän kuin uskoinkaan, ja tuo kivun voimakas paluu huolestuttaa myös henkisesti - onko virus sittenkään poissa?

Juttakin on työmatkalla, ja minulla on jo nyt häntä ikävä...

Ihan hirveästi en viitsi kuitenkaan valittaa; sairaalahuoneeseeni seinien läpi kantautuneet pahoinvoinnin äänet jostakin muusta huoneesta tuovat ikäviä muistoja mieleen, ja saavat mielen nöyräksi. Aika kovaa kyytiä on tämäkin kroppa saanut viimeisen kahdeksan ja puolen kuukauden aikana. Eiköhän siinä pienet vyöruusut vielä kestetä... Kuten kestetään kaikki muukin mitä edessä vielä on... Valitettavasti tänään päivässä eläminen ei oikein luonnistu - mieli laukkaa taas jossakin tulevaisuudessa... hyvässä ja pahassa... :-|