Ei voi mitään, mieli mustuu. Mitään dramaattista ei sinänsä ole tapahtunut, mutta on huonot säpinät. Painoin aamulla 62 kiloa, joten 3 päivässä neljä kiloa miinusta pistää miettimään että mistäs nyt tuulee...

Kun vain sais taas elämänhalusta kiinni, eikä pelkäis koko ajan vain pahinta. Virusarvot on vielä korkeella, joten täällä sitä mädännytään vielä pitkään.

Muutama kommentti on vähän ihmetyttänyt kun puhutaan siitä, että pitää osata nauttia hetkestä. Omalla kohdalla en löydä näihin päiviin paljon muuta kuin tylsyyttä, pelkoa ja v"#¤%&sta. Mistäs mun pitäis nyt osata olla niin positiivinen? Osaan varmasti nauttia sitten kun siihen on aihetta - uskokaa pois - mutta positiivisuuden repiminen tyhjästä on täyttä teeskentelyä...

Ymmärrän myös hyvin kohtaloiden "epätasapainon", eikä siinä mitään. Mutta uskokaa nyt hyvät ihmiset, että tässä tilanteessa ei voi pakottaa itseään hymyyn muuta kuin valehtelemalla itselleen... "Voisihan olla vielä huonommin" - paskan marjat, ei elämää niinkään voi elää...

Iloitkaa te joilla siihen on jotakin aihetta. Minä en nyt jaksa.