Viime viikon verituloksia (sieltä pahemmasta päästä): hemoglobiini 98, neutrofiilit vain vähän yli 1. Huomenna otetaan pinkka lisäkokeita, jos vaikka löytyisi joku lihastulehdus joka tekee olon niin heikoksi. Tosin, jo tuo alle satasen hemoglobiini tekee kohtuullisen selvää jälkeä...

Mutta isot asiat ovat vieläkin kohdallaan, joten parempi olla suurempia valittamatta. Ja hemoglobiinin myötä on ainakin syy olla väsynyt ja voimaton... ;-)

Sen lisäksi lääkkeitä ruvetaan vähentelemään. Kortisonit on tänään ensimmäistä päivää nollissa. Magnesiumia enää yksi tabu päivässä. Kohta hyljinnänestoakin aletaan tiputtelemaan. Ja verenpainelääke puolitettiin.

Helkkari; kohtahan päästään alle kymmenen tabun päiväannokseen!

***

Jaksamisen osalla on tosiaan vähän niin ja näin. Totaalinen uupumus aiheuttaa sen, ettei mitään jaksa. Eikä saa itseään edes pakotettua mihinkään tuottavaan. Blogin kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Lenkillä käynti ei tule kuuloonkaan. Kävelykin ketuttaa.

Ja koko ajan takaraivossa kolkuttaa omatunto: olet vain peruslaiska, saamaton vätys.
Uskomaton paradoksi.

Lääkärikin kysäisi, josko olen masentunut. Tätä olen miettinyt kovasti itsekin, mutta päädyn aina lopputulokseen että näin ei ole. Tekemisen haluja nimittäin on enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kun ei vain yksinkertaisesti jaksa!

No valivali, ja seliseli. Kun saadaan veriarvot taas nousu-uralle, tilanne paranee varmasti. Ne isot asiat on kuitenkin ok... :-)