Nyt se sitten on jo askeleen lähempänä realismia. Työn aloittaminen nimittäin. Työhaistattelu on huomenna aamusella, joten kai se pitää vähitellen uskoa että voin kelvata jollekin työntekijäksi. Toki, haastattelu on vielä edessä...

Kaksi vuotta ilman duunia... Ei silti, välivuosi oli tarkoituskin pitää, sen takia sitä aluksi irtisanouduttiin. Välivuodesta nyt tuli vain vähän pidempi ja pikkaisen erilainen kuin olin alun perin ajatellut... ;-)

Fiilis on ristiriitainen. Ymmärrettävästi. Hinku on kova, mutta pelko siitä että ei pärjääkään jäytää takaraivossa. Ja ei, en ole terveyden puolesta huolissani, mutta lähinnä siitä, että osaako sitä oikeita töitä enää tehdäkään? Saako mitään aikaiseksi? Ettei vain joutuisi toteamaan että "voi rähmä kun olen niin huono"...

No kävi miten kävi, tämä kortti katsotaan loppuun asti. Teen parhaani, ja se riittää itselleni. Jos nyt ei kelpaa, seuraavalle saattaa jo kelvata. Kaiken maailman finanssikriiseistä huolimatta työt tuskin ihan heti tyystin loppuvat.

(Ja jos IHAN rehellisiä ollaan, olisi ollut hienoa kyllä nauttia kesästäkin. Kahden vuoden "lomasta" kun 90% meni parannellessa kehoa ja mieltä... ;-) )