Joo, ensimmäsiet todelliset merkit valkosolujen noususta saatiin tänään, kun neutrofiiliarvo nousi 0,1:een! Mahtavaa! Ensi viikolla todennäköisesti sitten kotia päin hetkeksi. Ja puikoissa siis pitkästä aikaa Pexi ite, kun olokin on parantunut merkittävästi (tänään vain aamuoksennus...).

Kaikenmoista sitä läpi käy, kun viikon vain makoilee sängyssä, ja toivoo että olo paranisi. Valitettavasti en muista paljonkaan "kurjuuden" kokemuksista, mutta voin kertoa että kivaa ei ole ollut. Eilinen synttärikesti oli mukava poikkeus muuten kohtuullisen harmaaseen olotilaan, missä toivonkipinän ylläpitäminenkin paremmasta tuntui vaikealta, vaikka tiesi että paha olo on vain väliaikaista... Taistelutahtoa lisää seuraavalle jaksolle aion lomalta ammentaa.

Ai niin, tuo "sisäinen rauha" mistä Jutta mainitsi, oli osittain läppä. Mutta ihan mustimpia hetkiä lukuunottamatta oli välillä tosi seesteinen olo, kun tiesi, että luovuttaja on löytynyt, ja luovutuksen ja tämän hetken väliset koettelemukset ovat pitkälti merkityksettömiä. Potentiaalisesti jotkut tulehdukset voivat olla jopa vaarallisisa, mutta vasta luovutuksen jälkeen tiedetään toden teolla missä mennään itse leukemian kanssa.

Toki monia välietappeja tielle mahtuu, jotka määräävät paljon milloin luovutus voidaan toteuttaa. Yksi tärkeä on edessä heti kun soluarvot ovat nousseet tarpeeksi ja päästään mittaamaan tämän toisen hoitojakson vaste luuytimestä - luultavasti ensi viikon alussa. Eli mitä luuydin nyt tuottaa? Hyvä vaste tarkoittaa tietenkin mahdollisimman vähän blasteja, mieluusti vähemmän kuin ensimmäisen jakson jälkeen. (Jonkun verran niitä on todennäköisesti odotettavissa, koska luuydin on käynnistetty kasvutekijällä.)

Lisäksi luovuttajan aikataulu ja minun hoidon kulku tulee ajoittaa niin, että kaikki mätsää, joten parhaimmillaan erinomaisella hoitovasteella ja onnekkaalla aikataulutuksella siirtoon päästään jo ylläpitohoidolla tämän hoitojakson jälkeen. Pahimmillaan edessä on vielä (useampiakin) solusalpaajajaksoja, mutta näitä on sinänsä turha miettiä etukäteen. Tuli mitä tuli, pääasia että minulle on luovuttaja, ja uusi luuydin minut sitten aikanaan parantaa.

Tänään tavattiin myös lääkäriä Jutan kanssa, ja siksi kirjoitinkin ylläolevaa melko suurella itsevarmuudella. Hän nuo asiat meille jäsenteli aika ymmärrettävästi. ;-)

Olo on iltaa kohden kohentunut, mikä on hyvä juttu. Hoidoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, paitsi että muutamia pillerilääkityksiä on (toiveestani) vaihdettu suonensisäisiksi. Ja ei, pamia en saa suoneen.
Ja ei niistä mitään trippejä saa - ainakaan näillä annostuksilla... ;-)

Huonetovereita minulla on nyt kaksi; nuoren jannun lisäksi viereen tupsahti taas yksi luovuttaja - sankari nro 2. Operaatio sujunut hyvin, mutta pientä pahoinvointia ilmassa kuitenkin tänään oli. Toivottavasti toipuu nopeasti ja pääsee kotiin.

Jutan kanssa katsottiin myös Andre Wickströmin stand-up show -dvd, mikä oli aivan huippu. Suomi stand-up toimi erinomaisesti jopa filmillä...! Suosittelen lämpimästi.

Vielä sana (kiitos?) henkilökunnalle, joka on taas kantanut minua yli vaikeiden jaksojen niin henkisenä kuin fyysisenä tukena. Kuten aikaisemmin on tainnut tulla todettua, etenkin tuo psyyke on joutunut tämän hoitojakson aikana selkeästi kovemmalle koetukselle kuin viimeksi, mistä johtuen itkukin on ollut herkemmässä. Näin se vain menee. :-|

Huomenna on uusi jännittävä päivä, sillä toivottavasti solujen hyvin alkanut nousu nyt sitten jatkuu. Sitä odotellessa, hyvät yöt kaikille, ja kiitos kun olette jaksaneet olla "luonani" vaikka itse olen ollut "poissa". Joka kommentti on taatusti luettu... :-)