Vuositarkastus takana. Täysi setti: ekg, keuhkokuvat, verikokeet, luuydinnäyte, ja laitetaan vielä kaupan päälle neljä rokotusta sekä Zometa-tiputus suoneen. Kyllä tällä taas hetki pärjätään...

Itse asiassa setti meni aika lailla omalla painollaan. Polikäynnit ovat minulle kullanarvoisia ja silmiä avaavia päiviä. Heman poli on ainoa paikka, missä tapaan potilaskollegoitani, ja missä voi vaihtaa vaivat ja kuulumiset niin ettei kukaan katso kieroon - ei edes kommentille voinnista, että "muuten hyvin mutta vähän käänteishyljintää pukkaa".

Polilla jutustellessa ymmärtää sen, kuinka kovan homman on läpikäynyt. Itselleni tärkeintä on kuitenkin se, että saan perspektiiviä siihen miten onnekas olen ollut. Vuosi sitten en jaksanut nostaa päätäni tyynyltä, nyt käyn viikottain pelaamassa salibändyä. Kaikilla tilanne ei ole yhtä hyvä. Ei siellä päinkään. Ja eniten ajatuksia herättävät ne, joilla siirtoa ei voida toteuttaa - joko kunto ei anna myöten tai sitten sopivaa luovuttajaa ei ole löytynyt.

Vuodessa ehtii tapahtua paljon. Voi olla tapahtumattakin. Menneen vuoden osalta väittäisin kuuluvani ensinmainittuun ryhmään. Ei ole ollut ainakaan tylsää. Ikuisena pragmaatikkona yritän kuumeisesti etsiä linkkiä kokemastani tulevaan - miten voi käyttää tätä kokemaani itseni ja muiden hyväksi. Fiksuinta olisi ehkä vain ymmärtää, että jo kokemus itsessään vastaa tähän huutooni... ;-)

Käänteishyljintäni näyttää taittuneen tuolla "keskinkertaisella" kortisonitujauksella. Nyt kortisonia sitten lähdetään varovasti purkamaan, eli muutama kuukausi tässä mennään "kortsionimoottorilla". Minua se ei haittaa - olen päästäni sekaisin, mutta onnellinen. Keskittymiskyky tosin on kuin kolmevuotiaalla ADHD-potilaalla.

Vaikka virtaa meikäläisellä riittäisi enemmän kuin päivässä on tunteja, päättivät ettei miestä tässä tilassa töihin kannata laittaa. Varmaan ihan hyvä päätös. Saattaa työnhakukin luonnistua paremmin siinä vaiheessa, kun pystyy olemaan paikallaan enemmän kuin kaksi sekuntia. Haastattelussa on varmasti apua siitä ettei haastattelijan tarvitse miettiä että "mihin se nyt lähti?".

Eli, vointi on mitä parhain. Tottakai jo tekstistäni huomaa, että ajatus hyppii sinne tänne. Se ei kuitenkaan vähennä sitä tunnetta, että tänään olen onnellinen.

Hyviä viikkoja! :-D