BOOOOORIIIING! Mutta hyvä niin. Kun sisällä kerta ollaan, on hyvä pitää tilanteet tasaisina. Varsinkin kun tulehdusarvot ovat laskeneet tasaisesti. Eilen oltiin jo alle 40 crp-lukemissa. Kuumettakaan ei ole ollut viiteen päivään. Joten pikkuhiljaa taudin selkä näyttää taittuvan. Hengitys ei vieläkään kulje niinkuin pitäisi, ja verenpaineiden kanssa on vähän ongelmia - eilen 100/50. Mutta kyllä se siitä.

Paino on nyt kahdessa viikossa laskenut kuusi kiloa, mistä olen vähän huolissani. Kun ei pääse/saa liikkua, lihasten surkastuminen on melkein väistämätöntä. Toki, osa kiloista on nestettä, mutta silti. Menee taas kotvanen saada jalkojen lihaksiin sen verran potkua, että kävely saati juoksu sujuu. 

Viruspohjainen keuhkokuume on siitä viheliäinen kaveri, että sen taltuttamiseen menee aikaa. Jälkitauteja pitää välttää viimeiseen asti. Jos täältä piakkoin vaikka kotiinkin pääsisi, silti pitää ottaa tosi varovaisesti ja tarkkailla olotilaa. Vähintään kuukauden urheilukielto tulee, sairaslomasta en tiedä.

Totta puhuen, töihin haluaisin mahdollisimman pikaisesti. Jotenkin päiviin saa sisältöä, kun on jotakin mitä minun oletetaan tekevän... ;-) Paljon muitakin asioita voisi varmasti saada aikaan sairasloman aikana, mutta kun ei ole pakko, ja olo on aika vetämätön, ei sitä saa aikaiseksi. Kortisonia? Ei, sori, huono läppä.

Aika hyvä aamu siis näyttäisi olevan. Nukuin tosi surkeasti, mutta ensimmäisen kerran sairaalassa ilman nukahtamislääkettä. En haluaisi nyt siihen koukkuun joutua, joten mieluummin huonosti nukuttu yö- tai pari, kuin tokkura.

Plaah, turhanpäiväistä jorinaa, parempi lopettaa. ;-)