Siirto tuli, osastolle 11. Yksityishuoneeseen, toistaiseksi eristykseen, koska saatan olla heikkosoluisille tartuntariski. Samalla koheni mieli. Tuttu ympäristö, ja turvallisuuden tunne saa sen aikaiseksi. Tai sitten vain se, ettei tarvitse kuunnella pappojen valituksia. Kaikki kunnia papoille, mutta meikäläisen käämi paloi totaalisesti siinä ympäristössä.

Muutoin ei mitään suurempia muutoksia hoidossa. Samoilla lääkkeillä päättivät hematologitkin mennä, kun ovat alkaneet vähän toimia. Crp on laskenut alle sadan (tosin, tämänä päivän tietoa ei vielä ole), joten viimein joitakin positiivisia tuloksia.

Myös tietokonekuvan tulokset tulivat. Vahvistivat hennon keuhkokuumeeseen sopivan muutoksen kummassakin keuhkossa. Tulos sopii joko parainfluenssan aiheuttamaan tai ns. pneumokystiseen keuhkokuumeeseen. Toivottavasti saavat kuvista tarkempaa selkoa keuhkospesialistin avulla, sillä muutoin on edessä koepalan otto keuhkoputkesta.

Olo on helpottunut. Vaikea sanoa kumpi vaikuttaa enemmän, positiiviset muutokset vai oikeasti parempi olo. Sama raha. Ruoka tosin ei vieläkään maistu, joten etomisen suhteen toivoisi pikkuhiljaa muutosta.

Paino on pudonnut 4 kiloa sairaalassaoloaikana. Jos se olisikin läski joka käryää, mutta 90% taitaa olla lihasta.

Tässä taitaa mennä taas kotvanen. Toivottavasti jouluksi kotiin pääsisi. No, ei pidä ahneeksi ryhtyä. Osaston vaihto oli tässä tilanteessa jo niin hyvä juttu, että nautitaan siitä päivä kerrallaan.

Eristyksestä huolimatta minua saa kyllä käydä katsomassa (hienovarainen vihje ;-D). Ei minusta kovin kummoseksi seuramieheksi liene, mutta lupaan yrittää parhaani ainakin imartelussa. Ja ainakin ulkonäöllinen itsetunto kohenee kummasti kun näkee olmin... ;-)