Sain nukuttua. Ensi kerran pitkään aikaan oikein pitkiä jaksoja. Aamulla olo oli tyypillisen olmi, mutta se parani nopeasti, joten tänään on eletty hiukan viihtyisimmissä merkeissä...

Eilen aloittelin ensimmäisiä kuntoharjoitteita stepperillä. Tavoitteena on tallustaa pari kertaa päivässä sen verran, että saisi hengästyksen aikaiseksi, tai peräti hikeä, jos rahkeet riitävät.

Yritän uskotella itselleni, että tästä se olo pikku hiljaa vain paranee. Totuus lienee kuitenkin se, että edessä on vielä hankalampiakin päiviä. Pitää todellakin nyt mennä hetki kerrallaan, ja ottaa vastaan aikanansa mitä tuleman pitää.

Hommahan etenee siten, että ensi viikon loppupuolella voin jo toivoa solujen nousua. Sitä ennen on hyvin mahdollista, että saan joitakin infektioita, mutta hoidetaan ne yksi kerrallaan sitten pois. Kun solut sitten alkavat nousta, edessä on jännittävä odotus siitä, miten kehoni reagoi uuteen "veri-isäntään", tai päinvastoin. Täysin mahdollista on, ettei suurimpia hylkimisoireita ilmene, mutta kyllä se silti pelottaa, kun tulevaisuus on kiinni oikeastaan lähes töysin itsestä riippumattomista asioista.

Ei silti, itsekin voi paljon tehdä kuitenkin parantumisen nopeuttamiseksi. Yksikin askel tai muu liikunta edesauttaa toipumista, ja jos syön hyvin, sillä on tässä vaiheessa suuri merkitys. Tottakai, hygienia- ja ruokavalioasiat ovat nyt nousseet arvoon arvaamattomaan, mikä tietää rajoitteita vielä pitkään.

Tilannetta voisi oikeastaan verrata siihen, että immuunijärjestelmäni on nyt "vauva", ja sen kasvattaminen uudelleen "aikuiseksi" menee vuosi, ellei vuosia...

No, nyt menen jo asioiden edelle. Eiköhän hoideta tämä päivä kunnialla loppuun, ja mietitään huomista sitten huomenna.

Hienosti kasvaneet hiuksenikin ajettiin tänään pois, mikä on merkki eteenpäinmenosta... ;-)