Pari ensimmäistä työpäivää takana. No, ei niitä päiviä työnteoksi voi väittää hyvällä tahdollakaan, mutta ainakin olen fyysisesti ollut läsnä toimistolla. Työpisteen olen jotakuinkin saanut kuntoon. Tietokone ei vielä toimi, mutta ehtiihän se toimia sitten myöhemmin.

Näin rentoa tuskin on tulevaisuudessa. Ja hyvä niin. Kyllä maleksia voi kotonakin. Tästäkin huolimatta aamulla olen töihin mennessäni ollut hymy huulilla ja hyvällä mielellä. "Kyllä se hymy vielä hyytyy", taitaa aika moni ajatella... ;-)

Voi se hyytyäkin, mutta on myös se mahdollisuus, että päässäni on todellakin jotain vinksahtanut. Ehkä en ota itseäni ja työtä enää "riittävän" vakavasti. Ehkä pari vuotta huilia on tehnyt tehtävänsä. Ehkä sitä tai tätä, ehkä kaikkea hyvässä suhteessa. Oli miten oli, tällä hetkellä tuntuu siltä, että teen työtä koska haluan, en siksi että on pakko.

Ja tuo tunne on mieletön! Oikeasti, olen onnekas koska minulla olisi mahdollisuus myös olla tekemättä näitä töitä. Kun ei enää ole niin riippuvainen "menestymisestä", itse tekeminen muuttuu mielekkääksi.

No, katsotaan nyt miten tämä tästä sitten alkaa suttaantua. Mutta nyt ainakin tuntuu hyvältä.

Ja kyllä täytyy taas antaa kiitosta suomen sosiaaliturvalle: kolme ensimmäistä kuukautta olen töissä ns. työkokeilussa, eli jos jotakin mullistavaa tapahtuu, työt tulevat liian raskaiksi tms., pääsen takaisin kuntoutustuelle odottamaan parempaa hetkeä.

Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin. Normaali elämä on aika kivaa... ;-)

Ja meinasi unohtua; terassi on melkein valmis, joten tervetuloa ihailemaan ilta-aurinkoa hienolle puupinnalle!