10.4.2008
Aamulla hyvä tuuli vaihtuu nopeasti huonoksi, kun jälleen kerran kanyyliä joudutaan vaihtamaan. Äyskin hoitajalle, mutta samalla pyydän anteeksi äyskimistäni koska ei se sairaanhoitajan vika. Itse asiassa, kortisonin heikentämät suonet, kuukausien vahvat tiputukset, yhdistettynä tämän hetken kohtalaisen voimakkaaseen viruslääkkeeseen on vähän huono yhdistelmä...
Hoitsu naurahtaa, ja sanoo että saa sitä välillä urputtaakihn; ihan aiheesta kuulemma ketuttaa. On täälläkin harvinaista, että kanyyli joudutaan vaihtamaan päivittäin.
Päivä sujahtaa kirjoitellessa, suunnitellessa ja "kirjeenvaihdossa". Tulipa Skypekin, jonka maanantaina asensin, testattua (Mun Skypenimi on Pekitsi... vinkkivinkki ;-) )! Puhelin ei ole kauheasti soinut, joten olen vähän tylsistynyt.
Saan kuitenkin luvan tiputusten välillä poistua sairaalasta, ja kuuden aikaan Jutta noutaakin minut illalliselle kotiin. Se piristää mieltä kummasti! :-) Sisarenpoikani on vierailulla Suomessa, joten on kiva päästä juttelemaan hänenkin kanssa. Tämä Kyproslainen taiteilijanuorukainen pyrkii Suomessa "Design" -koulutusohjelmaan ja on täällä pääsykokeita varten...
Palaan sairaalaan 22:30 väsyneenä mutta paljon tyytyväisempänä. Tyytyväisyys on todella väliaikaista: kun päivän viimeistä tippaa laitetaan, kanyyli ei taaskaan toimi. Kanyylinvaihdon vielä kestäisin, mutta "mielenkiintoisempaa" toimintaa on luvassa...
Paikalle kutsutaan päivystävä sisätautilääkäri kanyyliä laittamaan. Hän on mukava mies, ja näkee suonistani että ovat joutuneet koville. Kokeiltuaan epäonnistuneesti kanyylin laittoa hänen parhaaksi löytämäänsä suoneen, hän ei halua "tuhlata" enää mahdollisia muita sopivia suonia, joten on aika kutsua paikalle anestesialääkäri.
Erikoistumisalastaan johtuen "nukkumatit" (-martat) ovat tipanlaiton spesialisteja, ja löytävät useimmiten vaikeasuonisillekin helposti paikat, mitkä muilta saattavat jäädä huomaamatta. Heidät kutsutaan paikalle vasta viime hätään. Heistä on Suomen sairaaloissa "krooninen pula" ja ovat täten kovin kiireisiä.
Minun luokseni saapuu kaveri kuitenkin nopeasti. Jo aluksi hänen asenteestaan käy ilmi, että nyt tulee hankaluuksia. Äyskii mm. hoitajalle, että miksi keskellä yötä tippaa ruvetaan laittamaan, on kovin kiireisen ja välinpitämättömän oloinen tilanteessa. Ei edes kysy, mitä tuotteita minun kuuluisi saada...
Ensimmäinen pistos menee läpi suonesta kyynärvarren kudokseen, joten irvistän kivusta. "Sattuuko tämä", heppu kyselee, ja pyörittelee neulaa ihmeen varomattomasti. Kipu on melkoinen, kun neulaa pyöritellään kudoksessa... "Jaa, taisi mennä kudokseen...".
Toisella kerralla hän etsii kämmenselästäni paikkaa, löytää mieluisensa suonen, ja turauttaa neulan siihen. Pienen pyörittelyn (ja kivun) jälkeen neula on kyllä suonessa, mutta suoni on niin ohut, että se ei todellakaan vedä tarpeeksi hyvin. Olen vain potilas, mutta kokenut hoitojeni aikana arviolta 50 kanyylin laittoa. Jopa minä tunnsita huonon kanyylipaikan kun sen näen. Tämä on huonoin mitä minulla on ollut - todennäköisesti lakkaa toimimasta minuuttien sisällä.
Siksi hoitajan kanssa olemme hiukan hämillämme, kun kaveri täysin pokkana poistuu kiireessä paikalta ja sanoo hoitajalle: "Laita milli lidokaiinia niin kyllä siitä hyvä tulee." Tämä "ammattilainen" ei jää edes varmistamaan, että tippa todellakin toimisi.
Sanon välittömästi hoitajalle, että tuo kaveri ei enää saa minuun koskea.
Lidokaiinia sitten laitamme, joka saa tottakai eloa tippaan, mutta vain noin 10 sekunniksi. Minuutti vielä, ja tippa ei käytännössä enää toimi lainkaan.
Säälin hoitajaa, joka nyt sitten joutuu konsultoimaan päivystävää hematologia. Kellokin on pitkälle yli puolenyön. Onneksi minulle löytyy varasuunnitelma: saan sen kerran lääkeannoksen tabletteina. Olen sairaalassa nimenomaan siksi, että lääke voidaan tiputtaa suoneen, jotta se tehoaisi paremmin. Hyväksyn tämän hoitosuunnitelman muutoksen täten omalla riskilläni.
Hoitosuunnitelman muutos on mielestäni iso juttu, varsinkin koska siihen joudutaan omahyväisen ja välinpitämättömän nukkumatin takia. Tärisen kiukusta, sydän hakkaa, ja jo muutenkin heikkokuntoisena minun on tosi vaikea rauhoittua unia varten. Potilaana en tällaisia lisäviboja kaipaa.
Päätän tehdä hepusta valituksen. Tämä on aika paljon meikäläiseltä, joka ei koskaan valita mistään (muusta kuin omasta olostaan "silloin tällöin"... ;-D). En tee valitusta siksi, että itselleni mitään suurta vahinkoa (toivottavasti) episodista olisi ollut, mutta tällainen ei saa toistua muiden potilaiden kohdalla; joillakin potilailla toiminnasta olisi voinut aiheutua todellista vahinkoa.
Nukahdan viimein vähän kahden jälkeen...
11.4.2008
Lyhyiden unien jälkeen väsy on melkoinen. Vietän aamupäivän lähes yksinomaan vuoteessa vähän TV:tä katsoen ja tietokoneella leikkien. Aamulla paikalle saapuu erittäin mukava nukkumartta, joka asettaa minulle kanyylin kertapistolla. Tämä kanyyli on vieläkin paikallaan ja toimii hyvin - ensimmäinen joka on kestänyt toiselle päivälle...
Osastolla yöllinen episodini on selkeästi "kuuma puheenaihe", mutta hyvässä hengessä. Ajatustani virallisesta valituksesta ei tuomita, jopa enemmänkin kannustetaan. En halua, että täällä osastolla toimiville "enkeleille" (hoito täällä on aivan huippua) tästä koituisi haittaa...
Saan puolelta päivin lounasseuraa kaverista, jota en ole nähnyt vuosiin (kiitti, Jere!), ja päivä sujahtaa muutenkin rennosti. Puoli kahdeksan aikaan Jutta saapuu noutamaan minua iltalomalle. Menemme syömään ihania Tapaksia "Kipinään", ja iltaa istumme kotona jutustellen mukavan seesteisyyden vallitessa...
Palaan sairaalaan puolenyön aikoihin, saan illan viimeisen tipan 00:30 (kiitos "hepun", hoitosuunnitelman mukaisia tippa-ajankohtia jouduttiin muuttamaan) ja nukahdan vasta puoli kolmen aikoihin.
12.4.2008
Nyt aamun lääkkeet menivät hyvin suoneen, ja kohta poistun päivälomille. Vaikka nukuin vähän, olen levänneen oloinen. Ikävää on vain se, että se rintakipu on vähän tullut taas kovemmaksi. Toivottavasti tilanne tästä nyt sitten päivän mittaan petraantuu...
Seuraava läkeannos tulee 15:00 - tulen takaisin vain saamaan sen, ja sitten alkaa iltalomat, ja lopulta sairaalaan yöksi. Hassua on se, että osastolla en saa liikkua, mutta minut kyllä päästetään ulos lomille... ;-)
Hyviä viikonloppuja!
Kommentit