Kummia kuuluu Tanskanmaalta. Suomi on haukuttu "pystyyn" oikein televisiossa. Vieläpä Suomi-virolaisen feministikirjailijan toimesta, haastattelun sivutuotteena. Apua. Hirveä haloo! Ja juuri niinkuin neiti oli ajatellutkin. Ei tyttönen tyhmä ole, ärsyttävä yhden aatteen fundamentalisti ja laskelmoiva kylläkin.

Fiksusti jälleen pelasi neitokainen mediaa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: karistetaan Suomi-yhteys harteilta "kuninkaallisten" skandinaavien silmissä (joka aikamoinen painolasti niillä kulttuurimarkkinoilla lienee), ja taataan se että naama, nimi ja agenda saadaan lehtien palstoille (ainakin Suomessa). Ja kappas kummaa, kirjamyynti vetää taas ehkä vähän paremmin. Ehkä jopa Suomen ulkopuolella? Pitäähän julkkistenkin tienata. Sodassa ja julkisuudessa kaikki lienee sallittua.

Samaan hegenvetoon kommenttien rivien välistä huokuu tunne, että tällä tavoin goottityttö on omia traumaattisia kokemuksiaan saanut yleiseen keskuteluun - toimii ehkä hyvänä terapiana? Jotain kaunaa meitä poroja kohtaan lienee? Olenko ainoa, joka aisti patoutunutta vihaa/pelkoa kommenteissa? Olisi kiva kysyä pikku Sofilta, helpottiko edes vähän, kun sai oman agendansa esiin?

Yleensä en juuri reagoi julkisuudesta riipuvaisten, maailmankatsomukseltaan yksioikoisten ihmisten letkautuksiin. Heillä kun on aina oma lehmä ojassa. Ja varsinkin sellaisen suussa joka haluaa ylläpitää kylmää, puhtaan intellektuellia, mutta edes jollakin tapaa räiskyvää imagoa, vähättelevä negatiivisuus on oiva ase. Ei siinä mitään.

Ja jos totta puhutaan, mitään uutta tai kyseealaistettavaa ei tämä kulttuurijulkkis kommentoinut. Eppu normaali lauloi viinasta, lumihangesta, kirveestä ja perheestä jo parikymmentä vuotta sitten. Itsemurhat ovat Suomessa korkealla tasolla. Jokelan ja Kauhajoen ammuskelut ovat oire jostakin. Jokin on vialla, agreed. Ei tässäkään nikottelemista.

Mutta siinä vaiheessa kun yleistäminen Suomalaisesta mieshirviöstä ja kansakunnan vähättely alkaa, karvat nousevat pystyyn. Ehkä osa Oksasen ongelmaa on siinä, että hän on elänyt umpiossa: kun ei tiedä - eikä halua tietää - huonommasta, ei perusnegatiivisen asenteen omaava ihminen voi ymmärtää että eivät ne asiat - nämäkään asiat - muualla paljon paremmalla tolalla ole. Ja toisaalta saattaa feministinä ketuttaa, että asia ei totta puhuen enää jaksa kiinnostaa. Silloin vähättely on ikäänkuin oikeutettua.

Hävettää vain joidenkin Suomalaisen median jäsenien puolesta että lotkauttivat korvaansa moiselle. Vaikka "Suomi-imagoryhmälle" ulkomailla häärivän julkkiskirjailijan sanat ovat tuskaista kuunneltavaa, eivät ne Suomea juuri hetkauttaisi, ellei asiaa nostettaisi esiin. Hyvällä Suomi-itsetunnolla varustettuna osaisimme sääliä nuoruuden traumoissa rypevää pikku-Sofia, joka tällä tavoin pyrkii nostamaan itseään framille, ja saa päästää vähän paineita pois. Jos Suomi-identiteetti voisi hyvin, meillä ei olisi tarvetta loukkaantua negatiivisen ihmisen negatiivisista mielipiteistä. Jos Suomi-identiteetti voisi hyvin, lehdillä ei olisi tarvetta puolustautua.

Suurin syy avautumiseeni on kuitenkin se, että mielestäni on häpeällistä, että Viron lahjalla kirjallisuuden taivaalle on otsaa olla kiittämätön. Meidän verovaroilla on koulut käyty ja lääkärit maksettu, meidän kustantajat ovat menestyksen mahdollistaneet, ja meidän kansa niitä kirjoja lähinnä on ostanut. Ja sitten räkäistään silmille ja nauretaan perään, puhtaasti oman agendan nimissä.

En ole mikään yltiöisänmaallinen haihattelija. Paljon olisi täällä parannettavaa, asiassa kuin asiassa. Sen verran hyvän kodin olen itselleni kuitenkin saanut - koulutuksineen, terveydenpalveluineen ja turvaverkkoineen, sekä jämäköine luotettavine ihmisineen - että toivoisin tuollaisten kiittämättömien itsekkäiden juurettomien muka-boheemien yhden asian ihmisten pitävän turpansa kiinni, jos ei ole kuin huonoa sanottavaa. Älkää käsittäkä väärin; kritisoida saa aina, mutta kritiikki ja ylimielisyys sopivat huonosti yhteen.